Arja Koriseva syntyi Toivakassa, Keski-Suomessa 21.4.1965 kauppiasperheen tyttäreksi. Musikaalisen perheen lapsena hänelle oli luontevaa esiintyä perhe- ja sukujuhlissa. Hänen musiikilliset lahjansa huomattiin varhain ja vanhempien sekä tuttavien kannustamana esiintymiset laajenivat pian muihin tilaisuuksiin.
Teini-iässä Arja esiintyi laulaen ja tanssien lähes jokaisessa juhlassa, joka koulussa järjestettiin. Arja osallistui myös useisiin läänien välisiin taidetapahtumiin, joissa hän menestyi kunniamaininnoin. Arjaa kiehtoi laulamisen ja tanssimisen lisäksi myös teatteriesitykset, joiden erilaiset roolit kuljettivat nuoren esiintyjän mitä ihmeellisimpiin seikkailuihin. Silloin Arja päätti, että vielä joskus hän haluaa tehdä ison roolin isossa teatterissa suurelle yleisölle.
13-vuotiaasta lähtien Arja esiintyi myös oman orkesterin säestyksellä tanssittaen yleisöä erilaisissa tilaisuuksissa. Usein Arjan rinnalla nähtiin hänen sisarensa Eija.
Lukion jälkeen Arja pääsi opiskelemaan Hämeenlinnan Opettajakoulutuslaitokseen. Sieltä Arja valmistui vuonna 1989 kasvatustieteen kandidaatiksi. Hän erikoistui musiikkiin ja liikuntaan. Vuodesta 1983 lähtien Arja opiskeli laulua ja musiikkia Keski-Suomen Konservatoriossa ja suoritti opinnossaan myös tutkintoja. Opiskeluaikanaan Arja toimi myös tv-juontajana Hämeenlinnan paikallistelevisiossa.
Samana valmistumisvuonna 1989 Arja perusti oman Fortuna-orkesterin, jonka kanssa hän esiintyy edelleen. Vuosi 1989 oli Arjalle muutenkin merkityksellinen. Hän menestyi Seinäjoen Tangomarkkinoilla voittaen tangolaulukilpailun: Arja kruunattiin uudeksi tangokuningattareksi ja media innostui heti uudesta, mielenkiintoisesta persoonasta. Arjasta tuli yleisön suursuosikki, joka hurmasi ihmiset kaikkialla Suomessa, missä liikkuikin.
Tämän jälkeen Arja on esiintynyt menestyksellisesti useissa tv-ohjelmissa. Hänellä on ollut kaksi omaa tv-showta, Näytönpaikka vuonna 1996 ja Suuri Luokkakokous 2000. Syksyllä 2002 oli kolmannen tv-shown vuoro, kun ruutuihin ilmestyi Jos sais kerran, jossa Arja jatkoi viihdyttämistä musiikin parissa juontajaparinsa Joel Hallikaisen kanssa. Jos sais kerran pyöri täydet kaksi kautta loppuen keväällä 2003. Ohjelma keräsi tv:n ääreen keskimäärin yli puoli miljoonaa katsojaa joka torstai-ilta. Arja on osallistunut kahdesti kansainvälisiin laulukilpailuihin, sijoittuen molemmilla kerroilla hienosti toiseksi. Hän on toteuttanut useita loppuunmyytyjä konserttikiertueita kotimaassa, tehnyt yli kymmenen pitkäsoittoa, joista yhdeksän on myynyt vähintään kultaa. Hänet on palkittu Suomen suosituimpana naisartistina ja tv-esiintyjänä. Hän on näytellyt valkokankaalla kahdesti ja lahjoittanut äänensä Disneyn Pocahontas-hahmolle koko illan elokuvaan.
Marraskuussa 1997 Arja toteutti pitkäaikaisen haaveensa, kun Laulavat Sadepisarat -musikaali sai ensi-iltansa Lahden kaupunginteatterissa. Teatteriura sai jatkoa vuonna 2000, kun Arja nähtiin Eliza Doolittlen roolissa My Fair Ladyssa Samppalinnan Kesäteatterissa Turussa. Musikaali löi kaikkien aikojen katsojaennätykset ja Arja sai loistavat arvostelut roolisuorituksestaan.
Arja vietti 10-vuotistaiteilijajuhlaansa vuonna 1999 tehden keväällä menestyksekkään konserttikiertueen ympäri Suomen. Juhlavuosi huipentui liki loppuunmyydyllä Hartwall Areenalla lokakuussa: Enkelin Silmin-suurkonsertti taltioitiin MTV3:lle ja sitä seurasi vähän vajaa miljoona katsojaa.
Arja jatkaa monipuolista työtään viihteen parissa myös uudella vuosituhannella. Siitä todisteena on yleisörikkaat joulukonserttikiertueet vuosien 2000 ja 2002 lopussa ja keikkatäyteiset kesät 2001 ja 2002.
Keväällä 2003 Arja siirtyi entistä itsenäisemmäksi yrittäjäksi, kun Arja Koriseva Oy alkoi hoitaa suoraan hänen keikkamyyntinsä, tiedotuksensa, konserttituotannot sekä Fan Club -toimintaa.
Kesä 2003 oli Arjan 25. keikkakesä, jonka hän toteutti yhdessä Fortuna-orkesterinsa kanssa. Elokuussa 2003 ilmestyi Nauran ja Rakastan-pitkäsoitto (Magnum Music Oy), josta lohkaistu tangosinkku, Voitko vain unohtaa, myi kultaa Seinäjoen Tangomarkkinoilla 2003. Nauran ja rakastan-sinkku oli puolestaan kesän soitetuimpia kappaleita radiosoitossa. Pitkäsoitto lähentelee tällä hetkellä kultalevyn rajaa.
Vuosi 2004 oli Arja Korisevan 15-vuotisjuhlavuosi. Juhlallisuudet alkoivat Seinäjoen Tangomarkkinoilta, jossa Arja ensi esitti seitsemän henkisen Juhla-Fortunan ja tanssiryhmä Figaron kanssa Kultaiset korvarenkaat-konsertin. Täpötäysi Urheiluhalli taputti lopussa seisaaltaan suosiota kaikkien aikojen Tangokuningattarelle. Tämän lisäksi Arja juonsi yhdessä Jari Sillanpään kanssa Tangomarkkinoiden finaalilähetykset suorana televisioon miljoonalle tv-yleisölle. Lokakuussa juhlakonserttikiertue vieraili 13 paikkakunnalla ympäri Suomen varsin hyvällä menestyksellä. Yleisö kiitteli konserttia yhdeksi Arjan kaikkien aikojen parhaimmaksi.
Vuosi 2005 toteutti Arjan pitkäaikaisen haaveen musikaaliroolista. Hän vastasi Seinäjoen Kaupunginteatterin kutsuun myöntävästi ja otti vastaan kotiopettajar Marian roolin The Sound of Music-musikaalissa. Musikaali sai ensi-iltansa syyskuussa 2005 ja sitä esitettiin ennätykselliset 122 kertaa! Kaiken kaikkiaan esityksen näki 52 000 ihmistä ja salin käyttöprosenttia kaikissa esityksissä oli täysi sata.
Syksyllä 2006 Arja toteutti ennen äitiyslomaansa Lions Clubien kanssa Punainen Sulka-kirkkokonserttikiertueen säestäjänään kitaristi Saku Mattila. Kirkot täyttyivät kuulijoista ja konserttikiertue sai loistavan vastaanoton. Marraskuussa Karmaloiden perhe kasvoi uudella jäsenellä, kun perheeseen syntyi Verna Luna Gunilla. Arja jäi uransa tähän asti pisimmälle tauolle palaten töihin vasta syksyllä 2007.
Töihin paluu oli näyttävä syksyllä 2007: Arja julkaisi pari vuotta työn alla olleen kunnianhimoisesti toteutetun Kun aika on-albumin. Levy oli täynnä tuttuja ikivihreitä, jotka toteutettiin isolla kokoonpanolla. Levyn sovituksista vastasivat Riku Niemi ja Matti Rantatalo. Levylle päätyi mukaan myös upea Minun tieni-klassikko, joka oli mukana viimeisenä ohjelmanumerona vuoden 2004 Kultaiset korvarenkaat-konserttikiertueella.
Uutta levyä ja paluuta työelämään juhlistettiin Kun aika on-konserttikiertueella, joka vieraili 11 paikkakunnalla ympäri Suomen syys-lokakuussa. Konserttisalit olivat liki täynnä jokaisella paikkakunnalla ja Arja nautti konserttikiertueen tekemisestä yhdessä Juhla-Fortunan kanssa. Taidokasta seitsemän henkistä joukkoa johti Matti Rantatalo.
Joulukuussa oli Kun Joulu on-konserttikiertueen vuoro: salit olivat loppuunmyytyjä 13 paikkakunnalla ja konsertti sai valtavasti kehuja ja kiitosta osakseen.
Vuoden 2008 alussa Arja palasi tuttuun rooliin: hänet oli kutsuttu vierailijaksi Imatran Teatteriin The Sound of Music-musikaaliin yhdessä Seinäjoen Kaupunginteatterin ohjaajan Petri Lairikon ja koreografi Aku Ahjolinnan kanssa. Ensi-ilta oli Imatralla 26.01.2008 ja liki kaikki esitykset olivat loppuunmyytyjä jo ennakkoon. Tällä kertaa kotiopettajatar Maria pääsi vaihtamaan suudelmia Kai Hyttisen kanssa, joka nähtiin leskikapteeni von Trappin roolissa.
Vuonna 2008 Arja Koriseva sai mieluisan kutsun saapua naispäärooliin Herrasmieshuijarit-musikaaliin Tampereen Työväen Teatteriin rinnallaan miestähdet Lari Halme ja Esko Roine. Musikaali oli menestys ja sitä esitettiin täysille saleille aina kevääseen 2009 asti.
Vuosi 2009 oli Arjan juhlavuosi, jota juhlittiin työn merkeissä. Kesällä Arja kiersi niin tanssilavoja kuin esiintyi Heinolan Kesäteatterin Piukat paikat-musikaalissa Marilyn Monroen kuuluisaksi tekemässä Sugarin roolissa. Pääsy Heinolan Kesäteatterin riveihin oli yksi Arjan unelmien täyttymys ja näytökset olivat käytännössä loppuunmyytyjä ennen näytöskauden alkua.
Syksyllä 2009 Arja julkaisi uuden pitäsoittonsa, Minä taistelen. Sen hän teki yhteistyössä maineikkaan Ile Vainon kanssa Edel Recordisille. Levyltä lohkaistut Yövieras ja Minä taistelen saivat runsaasti soittoaikaa mm. Radio Suomessa ja Iskelmässä.
Arja kuvasi myös kahdeksanosaisen Mestari-sarjan TV2:lle kesällä ja syksyllä 2009, jossa Arja antoi tietotaitonsa nuoren laulajan, Sanna Jääskeläisen käyttöön. Ohjelman teko herätti entistä suuremman kipinän järjestää nuorille laulajille ja esiintyjille koulutuksia tulevaisuudessa.
Arja Koriseva toteutti juhlavuotensa kunniaksi kaksi konserttikiertuetta Juhla-Fortunan kanssa. 20 vuotta Kuningattarena -ja Arja rakkaimmat joululaulut-kiertuertueet olivat liki loppuunmyytyjä ja menestyksestä uutisoitiin mm. iltapäivälehdissä.
Sen lisäksi hän jatkoi menestyksekästä yhteistyötä konserttipianisti Jouni Someron kanssa. He toteuttivat lukuisia kirkko- ja viihdekonsertteja ympäri vuoden. Tätä menestyksekästä yhteistyötä on kestänyt jo liki 15 vuotta ja se jatkuu edelleen. Vuonna 2010 on tiedossa esiintymisiä mm. Ruotsissa.
Vuosi 2010 on käynnistynyt levon merkeissä. Tanssikeikoille Arja lähtee jälleen täysillä juhannukselta ja syksyllä edessä on uusi teatteriroolikiinnitys.