Joensuu, Valtakunnallinen Vanhustenpäivän pääjuhla
Vanhustenpäivän valtakunnallinen pääjuhla järjestetään tänä vuonna Joensuussa. Sunnuntaina 4. lokakuuta vietettävä juhla avaa Vanhustyön keskusliiton koordinoiman valtakunnallisen Vanhustenviikon, jota vietetään 5.–11. lokakuuta.
Vanhustenpäivän pääjuhla järjestetään 4.9. yliopiston Carelia-salissa (Yliopistokatu 4, Joensuu). Kahvitarjoilu on aulassa kello 11.30 alkaen, ja juhla alkaa kello 13.
Juhlapuheen pitää gerontologian emeritaprofessori Marja Jylhä, ja juhlan tähtiesiintyjänä on laulaja Arja Koriseva. Musiikkia ja tanssia esittävät myös Joensuun kaupunginorkesterin kvartetti, Utran koulun kuoro sekä kansantanssiseura Motora. Tilaisuudessa jaetaan valtakunnallinen Vuoden vanhusteko -palkinto sekä paikallinen vanhustyön kannustuspalkinto.
Juhla on maksuton ja kaikille avoin, eikä siihen ole ennakkoilmoittautumista.
Vanhustyön keskusliiton käynnistämää vanhustenpäivää on vietetty Suomessa vuodesta 1954 lähtien lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Päivä avaa valtakunnallisen vanhustenviikon, johon liittyy erilaisia teemapäiviä, webinaareja ja muita tapahtumia eri puolilla maata.